Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

Ruokasivistys

Kuva
Suomalaiset lapset ovat etuoikeutettuja, koska heidän jokaiseen koulupäiväänsä kuuluu ainakin yksi ilmainen lämmin ravitsemussuositusten mukainen ateria. Kouluruokailu on kirjattu lakiin. Suomessa 960 000 oppilasta nauttii päivittäin kouluruuasta. Kouluruokailulla on suuri merkitys, sillä se ohjaa oppilaiden tervettä kasvua sekä kehitystä. Koska kouluruoka sekä kouluruokailu ovat tärkeitä asioita niitä kuuluu kunnioittaa. Kouluruuan kunnioittaminen on osa ruokasivistystä, jonka lisääminen on kouluruoka-ryhmämme tärkeimpiä tavoitteita. Jokaisen kouluruokailijan tulisi muistaa kouluruokailussa, ruuan sekä ruuanvalmistajien kunnioitus. Muita ruokasivistykseen liittyviä asioita ovat hyvät tavat, viisaat sekä ekologiset valinnat sekä kiittäminen. Muista arvostaa kouluruokaa! Nauttikaa kouluruuasta ja muistakaa lautasmalli! :)

Kouluruoka koulutus

Kuva
Koulumme on mukana kouluruoka koulutuksessa, jonka tavoitteena on vahvistaa ruokakasvatusosaamista ja lisätä kykyä osallistaa koko koulun henkilöstöä yhdessä ruokailijoiden kanssa ruokakasvatukseen. Koulutusta tuli ruokakasvatus-ryhmälle pitämään kouluruoka-diplomi hanketta ajavat kouluruuan asiantuntijat. Koulumme "ruoka-agentit" ryhmään kuuluu kolme vertaistiedottajaa, sekä opettajien ja keittiön edustajat. Koulumme "ruoka-agenttien" tavoitteena on lisätä kouluruokailun viihtyvyyttä ja parantaa ennestään hyvää kouluruokailu toimintaa. Koulumme tavoitteena on lähi-aikoina saada kouluruoka-diplomi Kouluruoka-diplomi: http://www.kouluruokadiplomi.fi/

Tasa-arvo ryhmä

Kuva
Tasa-arvo ryhmä Vaisaaren koulussa kokoontuu tasa-arvo ryhmä, johon kuuluu oppilaskunta, vertit, tukarit sekä kaksi opettajaa ja koulumme yhteisöpedagogi. Tasa-arvo ryhmän ensimmäinen kokous oli viime torstaina (22.9). Kaikki tasa-arvo kokoukseen osallistuneet saivat kotitehtäväkseen ottaa selvää tasa-arvoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Tärkeätä on myös tiedostaa koulumme nykyinen tilanne tasa-arvon kohdalta ja miettiä miten tasa-arvoa saataisiin parannettua koulussamme. Jokaisen tasa-arvo ryhmään kuuluvan tulisi miettiä ratkaisuja tasa-arvon parantamiseksi koulussamme. Jokainen tasa-arvo ruhmään kuuluva oppilas saa tehtäväkseen mennä pitämään tasa-arvo tunnin johonkin Vaisaaren luokkaaa. Oppilas saa opettaja-parin jonka kanssa hän pitää tunnin. Tasa-arvo ryhmään kuuluvan tulee johtaa tasa-arvo keskustelua opettajan avustuksella. Kokouksessa mietittyjä kysymyksiä ja puheenaiheita:

Vaisaaren koulu

Vaisaaren koulu Vaisaaren koulu aloitti toimintansa luvun 1960-lopulla, ja on tällä hetkellä Suomen suurin yläaste. Oppilaita on noin 790 ja opettajia noin 70. Koulussa toimii  musiikki- ja englanti- sekä liikuntapainotteiset luokat . Jos haluat lisätietoa koulusta voit vierailla Raision kaupungin ylläpitämällä sivulla: http://www.raisio.fi/palvelut-a-o/opetus-ja-kasvatus/koulut/vaisaaren-koulu/fi_FI/vaisaaren-koulu/ Maalauksen tehnyt Vaisaaren koulun oppilas.